Vuoden pimein kurjuus on käsillä. Helsingin talvi on saapunut raastavan hämäränä ja vetisenä, mikä tuli kuin tilauksesta romahduttamaan pilvisen ja sateisen syksyn latistaman mielialan. Päätin noudattaa omaa neuvoani ja käydä kärsimässä keinovalojen ulottumattomissa.

Nuuksion-bussista noustessa odotti yllätys: pilviseksi kuvittelemani taivas hohti häiriöttömän kirkkaana. Ryntäämällä reippaasti kohti ensimmäistä sopivaa aukeaa, Haukkalammen rantaa, ennätin juuri ja juuri tallentamaan hennon revontulivyön koristaman maiseman. Tähdenlentokin kävi. Varttia myöhemmin pilvet olivat taas voittaneet.

Sunnuntai-iltana turisti-Nuuksio oli vaiti. Koska pitkänä pilvisenä yönä toivoo nauttivansa edes nuotion loimusta, päätin valita kohteeksi virallisen tuli- ja telttapaikan. Usein kiusaus levittää makuualustansa varsinaisten telttailualueiden ulkopuolelle käy kuumempana, mutta omavaltaisilla nuotioilla en sentään viitsi maastoa pilata. Varsinkaan kävijäpaineesta kipristelevässä kansallispuistossa.

Kohteeksi valikoitui muutaman kilometrin päässä sijaitseva, kahdella tulipaikalla varustettu jyrkkärantainen muotovalio Iso-Holma.

Tähtien peityttyä vähäluminen talvimetsä on suoraan sanottuna ankea. Kulku otsalampun kylmässä loisteessa, laiskasti Maastokartat-sovelluksella suunnistaen, on kuin kontrastikkaassa tunnelissa huiskimista. Jotakuinkin kaikki, minkä kuulee, on peräisin omista saappaista.  Luonto ei puhuttele, missään mielessä.

Sääennuste lupaili illaksi ja yöksi parhaimmillaan puolipilvistä. Aamua kohden oli merkattu yksi kirkas tunti.

Päivällisen keittely piirteiltään tyylikkään järven rannalla kärsi vuodenajalle tyypillisestä umpinaisuudesta: Pilvipeite heijastaa rumasti asutuskeskusten valoja, ja sen myötä hämärä lumineen saa ahtaan punahehkuisen pinnan. Kello ei käy vielä kuuttakaan, ja viehättävämpää valoa tai mitään elämää on turha haikailla yli puoleen vuorokauteen.  Metsä ei tunnu rauhalliselta vaan tylsältä.

Nuotion virittely korjasi väsynyttä asennetta. Maisemakin sai ilmeikkäämpää lämpöä. En ottanut telttaa mukaan rajoittamaan, ja miellyttävimmän makuupaikan mittailu ja testaaminen tuntui tärkeältä puuhalta. Pilvipeite vaikutti ohentuneen. Ruokasäkin sisältöä ennakkoluulottomasti yhdistellyt iltapuuro inspiroi siirtymään makuupussin pehmeyteen suurten ajatusten, eli seuraavien aterioiden, pariin.

Puoli kolmen aikaan yöstä tähdet olivat menestyksekkäästi ajaneet pilvet tiehensä, ainakin taivaannavan tienoilta. Pohjoistaivasta kirjoi pieni pilviharso, mutta yläpuolelle avautunut maisema oli upea yhtä kaikki. Ajattelin hetken nuotion sytyttämistä – kuvauksellisten mäntyjen valaisemiseksi – mutta luovuin suunnitelmasta. Sytykkeitä kun ei tullut tehtyä valmiiksi, ja pilvimassa saattaisi vyöryä hetkenä minä hyvänsä takaisin ansaitulle paikalleen.

Taivas oli kameran läpi katsottuna vain pieneltä osin täysin kirkas, ja alkanut talvihorros houkutteli pian takaisin makuupussin häiriöttömään maailmaan. Kun nosti silmälasit silmiltä, tähtikuviot nousivat utuisen pehmeästi esiin, himmeimpien valonlähteiden sulautuessa taustaan.

Herätyskello helisi tähtikirkkaassa aamussa, mutta mieli häilyi sitkeästi unen rajoilla. Makuupussista nouseminen oli lähes tunnin taistelu. Pääsin taas kerran yllättymään siitä, miten nopeasti lähestyvä auringonnousu alkaa vaalentamaan taivasta. Ei niitä hämärän asteita ole turhaan nimetty.

Mustarastas tyrskähti – reissun ensimmäinen lintuhavainto! Punatulkku viheltelee hetken päästä perään. Urpiaisparvi tykyttää jossain metsän päällä, kolme hömötiaista ja kaksi töyhtötinttiä herää huutelemaan. Rantaa kiertäessä utelias närhi laskeutui lähimäntyyn ja rääkäisi kahdesti suoraan päin naamaa. Otin kohteliaisuutena.

 

Aurinkoiseksi povattu päivä valkeni puolipilviseksi. Petollista kevätmetsän tunnelmaa ei päässyt syntymään ennen aikojaan. Valo kuitenkin liikkui ja kultasi muutaman yksityiskohdan sieltä täältä.

Lounasta laitellessa korppi ronkkui vastarannalla, ja viritin varmuuden vuoksi kameran lentokuvavalmiuteen. Jos vaikka lentäisi tästä yli. Muutamaa minuuttia myöhemmin kuvasin tämän.

 

 


Lyhyesti varusteista


Yhden yön retkessä on eräs lyömätön puoli: kylmää, kurjaa tai ikävää joutuu kestämään korkeintaan yhden yön ajan.

Talvi kannattaa ottaa siinä mielessä vakavasti, että kovalla pakkasella ei ole järkevää kokeilla sietokykynsä äärirajoja. Paleltumat haittaavat pitkään. Muuten vakavuuden voi korvata kohtuullisella harkinnalla ja sitkeällä empirialla.

Tärkeintä on varmistaa, että mukana tai paikan päällä on ainakin jokin viritys, joka pitää reippaasti hypotermian ja paleltumien paremmalla puolella. Talvikäyttöön soveltuvat makuupussi ja alusta ovat keskimäärin paras ratkaisu tähän. Jos kengät osoittautuvat koleiksi, sormikkaat saamattomiksi tai villapaita viileäksi, kunnolliset yöpymisvarusteet varmistavat lämpimän pakopaikan koko keholle.

Makuupussien osalta talvikelpoisuutta ilmaistaan kaksi- tai kolmiosaisella lämpötila-arvolla. Makuualustan – jonka merkitystä lämpimänä pysymiseen ei voi liikaa korostaa – kohdalla käytetään kryptisempiä R-arvoja. Lukuihin kannattaa kiinnittää huomiota. Ilmoitetuista arvoista on silti vaikea saada selville, kuinka hyvin itse tarkenee milläkin R:llä ja eristekerroksella. Miinus kymppiä lupaava makuupussi ei välttämättä tarkoita mukavaa yötä -10 °C lämpötilassa. Pussi on silti todennäköisemmin liian kylmä kuin inhottavan lämmin. Talviyöhön varustautumisesta kerrotaan hyvin ja käytännönläheisesti esimerkiksi täällä.

Toisin kuin joskus kuulee neuvottavan, myös makuupussin sisään voi mielestäni kaikin mokomin lisätä kerroksia. Kunhan ei täytä pussia kosteilla varusteilla tai tee paketista aivan tolkuttoman tiivistä. Pussista jaksaa helpommin uloskin, jos on vähän enemmän päällä. Kerrasto, pipo, buffi, villasukat, sormikkaat ja muut nyt ainakin ovat fiksuja lämpötilalisiä. Iltanuotiolla voi hyvin lämmittää vettä kylkeen tai jalkopäähän sujautettavaan (kuuma)vesipulloon. Pakkassäällä näin varmistaa senkin, että aamulla on sulaa vettä heti saatavilla.

Lämpötilapohdiskelua ei kuitenkaan kannata viedä liian pitkälle. Jos retki kestää yhden yön, kylmään heräily voi olla pieni hinta siitä huikeasta talviyön tunnelmasta, josta kotona varusteita vatvova jää paitsi.


 

Kirjoittaja Antti S. Salovaara
ans@iki.fi