Viime aikoina on tapahtunut paljon mainittavan arvoista, joten puhun lyhyesti. Kuningaskalastajaa en ole koskaan nähnyt, mutta nyt sellainen käväisi Karhusaaressa, ja näyttäytyi pienen hakemisen jälkeen mitä parhaimmin. Lintu oli aivan älyttömän hieno, ja paljon sinihohtoisempi kuin kuvissa.

jurmo_sumukaari

Sitten olikin aika suunnata Jurmoon. Vaihtelevat säät näyttivät saaren monet puolet hienosti kolmelle uudelle retkeläiselle, ja lintujakin oli katsottavaksi asti, vaikka ei mitenkään älyttömän paljon. Sepelrastas jäi taas näkemättä, mutta osaa pettymyksestä korvasi tulvaniityltä löytynyt jänkäkurppa; lintu nousi ensimmäisen kerran, ja havaitsimme vaalean vatsan ja pienen koon. Toisen kerran, ja havaitsimme selän raidat: se on kurppa! Kolmannen kerran, ja näimme nyt kaikki määrityksen varmistamiseen tarvittavat tuntomerkit nokkaa myöten. Jänkäkurppakin oli elis, vieläpä hauska sellainen, vaikkei kyse olekaan mistään erityisen harvinaisesta linnusta.

jurmo_natrix2

Muuten Jurmo tarjosi esimerkiksi huikean tähtitaivaan, vuoden ensimmäiset kyyt ja rantakäärmeet sekä muuten vain mukavaa saariston auringosta ja sumukaarista nauttimista. Om.

jurmo_om

Kirjoittaja Antti S. Salovaara
ans@iki.fi