Talaskangas, kuinka loskaisena otit minut taas vastaan! Totta puhuen säätuuri oli kontekstiinsa asetettuna aivan kohtuullinen, sillä toisin kuin vuoden 2007 LUPin retkellä, tällä kertaa saimme suksetkin mukaan. Eikä siinä vielä kaikki: niillä päästiin hiihtämäänkin. Sivakoimme jäällä, vedessä, sohjossa, maalla sekä hetken aikaa kelpo lumellakin.

talassuo-5

Talaskangas nousi koko kansan tietoisuuteen vuosina 1988-1989, kun muun muassa aktiivisista luontoliittolaisista koostuva joukko nousi vastarintaan Metsähallituksen hakkuiden edellä. Seurasi sittemmin klassiseksi muodostunutta puihin kahliutumista, samoin kuin tarkkoja luontokartoituksia ja taitavaa mediassa näkymistä. Mukaan liittyi paikallisten, luontoliittolaisten ja tutkijoiden lisäksi eturivin artistejakin; syntyi Talaskangas-liike.

Metsähallitus joutui lopulta myöntymään, vaikka suostuikin ilmeisesti neuvottelemaan vain Luonnonsuojeluliiton edustajan kanssa – Luonto-Liiton nuorillehan ei uskottava setä voi myöntää mitään. Suora toiminta pysäytti hakkuut kriittisellä hetkellä, ja kansalaismielipide yhdistettynä luonnontieteelliseen argumentointiin hoiti loput. Viimein vuonna 1994 perustettiin Talaskankaan luonnonsuojelualue. Voit lukea metsätaistosta tarkemmin täältä.

talaskangas-4

Loskaa ja kevättä päin

Aloitimme retken tukemalla paikallistaloutta: Iisalmesta perille vienyt pikkubussi ei selviytynyt haasteestamme, vaan luisui ojaan ensimmäisessä jäämäessä. Paikalle tarvittiin traktori, ennen kuin kuski pääsi huristamaan takaisin kotitelevision lämpöön. Tämä tapahtui 15 kilometriä ennen Pikku-Talaksen laavua, joten hiihtämistä ja ahkion kiskomista päästiin harjoittelemaan melkein puoleen yöhön asti.

joen ylitys

Myös kulkureitin katkaissut, majavien tulvittama yllätysjoki tuli lisättyä kokemusten luetteloon – tosin saappaissa oli juuri ja juuri riittävästi vartta ylitykseen.

Paikan päällä ei ollut enää turhia paineita, ja kokipa eräs retkeläinen jotain aivan uuttakin: saavuimme päiväretkeltä leiriin valoisaan aikaan, täysin rämpimättöminä. Ihmetys ei liity siihen, että tekisimme tietoisesti minkään sortin urheilusuorituksia vaan siihen, että aika-arviomme tuppaavat olemaan varsin optimistisia ja reittivalinnat kohteiden, ei maaston mukaan tehtyjä. Matkalla tulee aina vastaan kuvattavaa, lintuja, lumijälkiä ja ihastuttavia ulostekasoja, joiden hidastamana keskipäivän innostus vaihtuu alkuillan suorittamiseksi.

talassuoTalaskankaan alueesta jäi jälleen paljon näkemättä, sillä näin lyhyet päivät yhdistettynä sohjolumeen ja täysin vetisiin soihin rajoittivat päivämatkoja. Alueella on poikkeuksellisen lukuisien avosoiden lisäksi jonkin verran kaunista, vanhahkoa metsää, mutta näiden paikat kannattaa tarkistaa etukäteen. Tämä jäi joululaiskalta retkenvetäjältä teknologian varaan: puritanistin kauhuksi leirinuotiolla räplättiin tablettia metsätietojen toivossa. Pian alueen hoito- ja käyttösuunnitelman lahopuukartat loistivat kilpaa vanhan ajan retkeilijän pettymyksen kanssa. Löysin mitä halusin JA sain hieman pilattua jonkun iltaa.

Talaskankaan vetisinä pysyneet suot eivät tuntuneet lainkaan harmailta, vaan tunnelma oli mitä keväisin. Avoimessa maastossa riittää valoa, ja mieli matkasi jo ensimmäisten kurkien ja kapustarintojen luo. Maiseman vähät väritkin lämpenivät silmissä. Kevät ei kaikonnut täysin metsän puolellakaan, sillä paikoin lunta oli vain laikuttaisesti – aivan kuten ensimmäisten pälvien paljastuessa.

talaskangas-3Hiljaisuutta ei kuitenkaan rikkonut ainoankaan linnun laulu, eivätkä retkeläisetkään juuri hyräilleet. Oli tyytyminen tyhjän naurun lisäksi korppeihin, hippiäisiin ja jokuseen urpiaiseen. Palokärki sentään suoritti äänekkään ylilennon, tosin sekin vasta viimeisenä päivänä. Mutta mikäs talvimetsässä ollessa.

jäkälä_talaskangasTalaskankaan varttuneempien metsien kaunistus oli joka oksalta runsaana riippuva naava/luppo. Monet pitkät, lähes kellanvihreät riippujat muistuttivat sitä jäkälää, jota arvailemme joka toisella reissulla hatarin tuntomerkein korpilupoksi (yllä, vähän määrityskelpoisempi räpsy täällä). Mitään varmistettuja tuntomerkkejä ei tietenkään tarkasteltu, joten lienee syytä ottaa kirja ja näppäimistö tavanomaisen näköiseen käteen ja opetella jotain. Edes jotain.

jäkälät-2Tässä yllä on pieni yritelmäni yhdistää kauniilla vanhan metsän laikulla nähty, surkeasti kuvattu asetelma masentavan paksun kirjan tietoihin: lehtimäisempi on mielestäni hirvenjäkälä (Cetraria) ja vaaleampi jokin torvijäkäliin (Cladonia) kuuluva poronjäkälä. Sitä pidemmälle en varmuudella pääse, mutta arvotaanpa vielä hieman. Hirvenjäkälä voisi hyvin olla yleinen isohirvenjäkälä (Cetraria islandica). Tätä tukee suuri koko sekä jäkälän puolten väriero. Jäkäläkirjaa selaamalla en ainakaan löydä yhtään sopivaa lähilajia.

Poronjäkälä on jo hankalampi. Isoja, edes jotenkin sopivan näköisiä kasvustoja tekee mm. harmaaporonjäkälä, valkoporonjäkälä, mietoporonjäkälä ja sysiporonjäkälä. Kaikki yleisiä lajeja koko Suomen alueella. Uskallan sulkea pois vain tyvistään selvästi tummuvaksi kuvatun sysiporonjäkälän, joka vaikuttaa myös kasvupaikaltaan huonommin laholle kannolle sopivalta. Lahopuu mainitaan erikseen valko- ja mietoporonjäkälän kasvupaikkoina, joten voisin veikata näistä toista, pystymättä silti sulkemaan pois harmaaporonjäkälää. Tämäkin tuntuu hataralta kuin rakennustelineillä tanssiva manaatti.

Ehkä on parempi tyytyä toteamaan, että ensi kerralla on luuppi mukana – sekä selvät tiedot siitä, mitä podeetion rangan liereyttä ja kantavierreväkevyyttä tässä tulisi katsoa. Se kerta sijoittunee lähelle sitä päivää, kun minulla on myös selkeä suunta nousukiitoiselle ja menestyksekkäälle elämälleni. Ehkä jo tämän oluen jälkeen?

talaskangas_jäkälä

jäkälä_talaskangas

Tältä näytti pitkin alueen parempia metsiä.

Viimeisenä kunnon retkipäivänä olikin yllättäen pari astetta pakkasta. Hanki kantoi ja teimme kevyen hiihtoretken vailla suurta päämäärää. Maiseman vähät värit korostuivat kauniisti valkoisesta taustasta. Seuraavaksi törmäsimme jälkijonoon, josta muutama painauma erottui kunnolla. Olisivatko nämä suden jäljet?

sudenjälkiKunnollista, pitkää jälkijonoa ei maaston ja vähän lumen takia saanut tulkittua. Suksisauvan kärkiosa on 12,5 senttimetriä, eli jälki oli noin 10 senttiä pitkä, ja kyseessä on selvästi koiraeläin. On vaikea sanoa, erottuuko taaemman jäljen edessä kynnet, tai miten selvästi niiden tulisi tästä sohjosta erottua. Suden puolesta puhuu osin se, että alueelta ilmeisesti tunnetaan kaksi sutta sekä se, että usein koiran paljastavia ihmisen jälkiä ei näkynyt lähimailla. Koira olisi siis juoksennellut suolla yksin, mikä ei toki ole mahdotonta. Selvempi jälkijono ja sen tarkempi seuraaminen olisi auttanut: erään toisen suurikokoisten jälkien jonon tulkitsimme koiraksi jo siksikin, että eläin oli poukkoillut pitkän matkaa tien ja sen lumisten penkkojen väliä, eli tuhlannut kotisohvalla kertynyttä energiaa.

talassuo-3Lopuksi päällemme ulottui erityisen tyylikäs lumisade – ilmakin kun pysyi vielä hetken aikaa pakkasella. Hiutaleiden keskellä kelpasi suunnistaa yhteiskuvaan, johon hymytkin syntyivät melkein luonnostaan .

talassuo-4Tähän on hyvä lopettaa, sillä loppuosa tarinasta sisältää taas loskaa ja 15 kilometriä metsäautotietä – valopilkkuinaan lähinnä muutama töyhtötiainen sekä palokärki. Ei loppumatkakaan nyt mitään ilotonta menoa ollut, mutta kontrastikkuus kunniaan.

P.S.

Tämä ei ehkä houkuttele.

Ei niin kauhean kiinnostavaa hiihdettävää.

Varuste-Niilon varustenurkka

Kiitämme: ”Liukulumikenkiä”, joita Helsingin nuorisoasiainkeskuksen lainaamo oli hankkinut kaksi paria. Tällaisia lyhyitä, leveitä suksia toivoisi testaavansa joskus syvemmässä lumessakin, sillä ainakin tällä kertaa nämä tuntuivat metsässä mitä näppärimmiltä.

Moitimme: Nokian kaira-saappaita. Kyllä vain moitimmekin. Näiden sadan euron jalkineiden tyyppivikana on se, että saappaan ulkosivussa olevassa taitoskohdassa on niin vähän kumia, että saapas taittuu siitä rikki parhaimmillaan alle vuodessa. Näin ei ole käynyt yksin minun kengilleni, enkä muutenkaan harjoita mitään sellaista kumisaapas-fetisismiä, joka rasittaisi saapasta väärista paikoista. Valitettuani pikkukännissä asiasta valmistajan Facebook-sivulla sain vastauksen, jonka mukaan vika on huomioitu syksyn 2013 tuotannosta alkaen: Kaira- ja Tuura-saappaiden sivustat ja kärjet on nyt vahvistettu lisäkumikerroksella. Säästyvätkö tulevat sukupolvet tuskaisilta, vuotavilta saappailta, vai onko tämä vain saapasmarkkinahenkilöiden tyhjää puhetta?

Kirjoittaja Antti S. Salovaara
ans@iki.fi