Vuosi 2017 oli vähintään 12 kuvan arvoinen.

Jatka lukemista

Kaivopuisto 12.8.2017

Kiira-myrskyn ensimmäinen, Helsinkiä alkuillasta ravisuttanut rintama on jo takana. Pohjoistaivaalla komeilivat hetki sitten rauhalliset pilvisäteet ja eteläisellä uivat pienehköt utareet. Rauhallisessa horisontissa välähteli alkuun kerran viidessä minuutissa, nyt jo vähintään minuutin välein. Lähestyvä myrsky painaa vauhdilla itäisiin ilmansuuntiin. Laimea välke korvautuu villisti haarautuvilla purkauskanavilla.  Illan valo hiipuu, ja valotusajat venyvät varmemmin salamoita vangitseviin sekunteihin.

Jatka lukemista

Kevättäpinä käy sietämättömäksi. Otsalohkon uumenissa rakentuu tarina sankarillisesta havainto- ja kuvauskeväästä. Aiemmat vuodet olivat silkkaa kevyttreeniä, kun taas 2017… Se jää historiaan.

En usko tähän itsekään.

Jatka lukemista

amiraaliperhonen_helsinki

Kaunis myötävalo ja värikkäät, kontrastikkaat kohteet. Tilanne lienee sekä kuvaajalle että kameralle helpoimpia mahdollisia.  Jälki on sen mukaista.

Luonto tarjoaa tallennettavaa ajasta ja paikasta piittaamatta, mutta puhelimesta riippumaton kamera kulkee mukana vain harvoilla ja hurahtaneilla.

Oma kuvausvalmiuteni nousi hiljattain lähes sataan prosenttiin, sillä sain muutama kuukausi sitten uudenkiiltävän älypuhelimen. Nyt on aika havainnoida, onko hankinnasta ollut tässä mielessä mihinkään.

Jatka lukemista

Page 1 of 3123