Keväästä jäi outo maku. Vaikka alku oli piirun verran lämpimän puolella, kylmyys vallitsi Suomea vielä pitkään toukokuulle 1. Muutos kohti kesää ei ollut tyylipuhtaan vaiheittainen, vaan eteneminen tapahtui raskain nykäyksin.

Jatka lukemista

Kylmältä tuntunut maaliskuu on jo puolessa. Vasta tänään koitti se päivä, jona siirryimme vuoden parhaaseen vaiheeseen. Ainakin minun kalenterissani.

Jatka lukemista

Kevättäpinä käy sietämättömäksi. Otsalohkon uumenissa rakentuu tarina sankarillisesta havainto- ja kuvauskeväästä. Aiemmat vuodet olivat silkkaa kevyttreeniä, kun taas 2017… Se jää historiaan.

En usko tähän itsekään.

Jatka lukemista

Julkaisin muutama kuukausi sitten ensimmäisen kvartaalikatsaukseni. Nyt on jälleen aika esitellä tusinan verran kuvia siitä, miten kevät ja alkukesä minua kohtelivat. Aikaväli on suunnilleen huhtikuu–kesäkuun alkupuoli, pois lukien esimerkiksi toukokuiset Jurmon-kuvat sekä muut jo nähdyt.

Kvartaalini ei ole tarkalleen neljännesvuosi, sillä tusinanikin on kaksikymmentä. 

Jatka lukemista

Page 1 of 41234