Sunnuntai 25. maaliskuuta. Eräs elämäni suloisimmista kohtaamisista.

Olin linturetkellä Helsingin Liuskasaaressa, kun koiranulkoiluttaja alkoi yllättäen kutsua minua. Hän huusi jotain kuutista. Lähdin kuuloani epäillen nousemaan itärannan kallion takaa, ja etsin hyljettä jäältä. Ei näkynyt. ”Aivan tässä lähellä”, korjasi koiranulkoiluttaja.

Harmaahylkeen kuutti makasi vieressämme rannan jääpatjalla.

Kuutti reagoi lähelle tulleeseen ihmiseen, mutta kauempaa tarkkailtuna se ei tuntunut olevan seurasta moksiskaan. Keskipitkällä teleobjektiivilla saattoi aivan huoletta kuvata pikku hallia häiritsemättä. Hylkeellä vaikutti olevan kaikki kunnossa. Varmistussoitto Helsingin eläinpelastusyksikköön toi selkeän vastauksen:

”Ne ovat sellaisia köllöttelijöitä.”

Ikoninen otsikkokuva näyttää kuutin tutustumassa koiran pudottamaan palloon. Hylje oli selvästi siitä kiinnostunut, ja tutki kirkkaankeltaista ihmettä moneen kertaan kuonollaan.

Koiranulkoiluttaja jatkoi pian kierrosta, ja sain nyt kuutilta yksityisaudienssin. Pieni hylje tuntui miettivän, sukeltaako takaisin veteen vai lepäilläkö vielä rannalla. Kuutti kävi muutaman kerran ikään kuin nuuhkimassa vettä, mutta lyllersi sitten kauemmas vesirajasta. Voit tutustua tähän valloittavaan liikehdintään lopussa olevalla videolla.

En ollut ikinä ennen nähnyt harmaahylkeen kuuttia. Aikuisiakin olen tavannut vain aaltojen keskeltä kohoavina irtopäinä tai haaleina pötkylöinä jollain kaukaisella luodolla. Tämäkin havainto olisi todennäköisesti jäänyt näkemättä ilman koiranulkoiluttajan ja hänen tarkkaavaisen koiransa apua, sillä välissä oleva kallio peitti näkymäni kuuttirannalle.

Reilun kymmenen minuutin tutustumisen jälkeen kuutti teki ratkaisunsa. Se lyllersi päättäväisesti vesirajaan ja sukelsi sulavasti aaltojen sekaan. Kuono kävi muutaman kerran vielä pilkistämässä jäälauttojen välistä, mutta hylje oli nyt mennyt.

Hetkeä myöhemmin saaren ohittaneet laulujoutsenet eivät tuntuneet enää kovin erityisiltä, kuten ei mikään muukaan koko päivänä.

Kuuttihavaintoani kommentoitiin sosiaalisessa mediassa uniikkina onnenpotkuna, mutta kaikesta päätellen kaltaiseni vaatimaton yleisö ei sille riittänyt. Kahta päivää myöhemmin se nimittäin parkkeerasi suoraan saunaravintola Löylyn eteen, ja päätyi vähintään satojen silmäparien ihasteltavaksi.

Se on tietysti hienoa, kunhan hylje ei pääse liiaksi tottumaan ihmisseuraan. Kuvista päätellen innokkaimmat ihastelijat viihtyivät aivan vieressä, ja ravintolastakin kannettiin pikku hallille vielä lohifilee.

En osaa itse sanoa, miten helposti kuutti oppisi ihmisvilinän vakiovieraaksi. Potentiaalisia haittoja liiasta tottumisesta voi ainakin keksiä. Toisaalta jos kuutti viihtyy tästedes lähinnä lajitoveriensa parissa, voi tapauksen herättämä hellyyttävä huomio koitua myös eläinten ja luonnon suojelemisen eduksi.

Ainakin uskomattoman moni ihminen ilahtui.

Lisäys 31.3. Kuutti ei tosiaan pysytellyt piilossa, vaan palasi entistä näkyvämmälle paikalle kesken vilkasta pitkäperjantai-iltapäivää. Tämä ei olisi ollut ongelma, jos ihmiset olisivat osanneet käyttäytyä, mutta toisin kävi. Pelastuslaitos joutui viemään kuutin Korkeasaareen turvaan. Sillä kohdalla, jossa hylje kuvista päätellen makoili, olisi ollut vaikka kuinka paljon tilaa pienen välimatkan päästä ihasteluun. 

Tässä lupaamani video. Olen harkinnut tutustuvani luontovideointiin enemmänkin, joten jos haluat seurata myös liikkuvia havaintojani, voit tilata alkutekijöissään olevan Youtube-kanavani.

 

Kirjoittaja Antti S. Salovaara
ans@iki.fi