Tehokkaassa kaupungissa on vähän vapautta. Vihreä on puistoa, avokallio ahdasta kaljoittelumaastoa. Rannoille kasataan kulkuväyliä ja palveluita.  Luonnoksi erotettu alue on leveiden polkujen, opasteiden, katulamppujen, hiihtolatujen ja pitkospuiden määrittämää. Hukkatilaa karsastetaan.

Pääsääntöisesti nämä ovat hyviä asioita. Tehoton tilankäyttö tarkoittaisi muun muassa kaupunkirakenteen leviämistä, joka toisi omat haittansa.

Joutomailla – siis karkeasti määritellen1 alueilla, jotka eivät ole missään erityisessä käytössä tai hoidon kohteena – on silti syvä viehätysvoimansa. On virkistävää siirtyä kadulta sinne, missä kulkua tai käytöstä ei ohjaa kukaan.

Maa on sitä paitsi joutilasta lähinnä ihmisnäkökulmasta: muu luonto ottaa mielellään käyttöönsä kaiken, minkä ihminen jättää. Joutomaiden rikkaruohokentät, eli ruderaatit, ovat erityisesti talven tullen lintujen suosiossa. Tutut ohdakkeet ja pietaryrtit vetävät puoleensa myös muita siivekkäitä, kuten perhosia ja kukkakärpäsiä. Joutomaan merkitys monimuotoisuudelle voi olla hämmentävän suuri.

Nuori tikli ohdakkeen siementen kimpussa Lauttasaaren pohjoisosan monipuolisella ruderaatilla.

Oma suosikkijoutomaani oli Hernesaaren kärki. Valtavien hiekkakasojen kuvioima lumenkaatopaikka oli miellyttävä rantakohde, jonne saapui kuljettuaan vajaan kilometrin merellistä nurmi- ja kivikkosormea pitkin. Tie ja viereinen helikopterikenttä häiritsivät yllättävän vähän. Kaupunki katosi tyystin, kun istahti rantavallin taakse kivenlohkareelle ja siirsi katseensa aaltojen tai Pihlajasaaren vietäväksi. Luonnontarkkailuun paikka sopi mukavasti, kiitos kohtuullisen avaran näkyvyyden. Talvisin ja muuttoaikoina puuton ja koko lailla karu kärki keräsi levähtäviä lintujakin. Loppukesästä tylli jopa pesi ja ilahdutti kävijää kimeillä huudoillaan. Rannan lohkareet olivat – ja ovat edelleen – kivitaskujen suosiossa.

Nyt kärkeen valmistuu uusi risteilylaituri, ja kulkumatkan katkaisee jo kaksikin ravintolaa. Liikenne tuntuu moninkertaistuneen. Sitten nousee asuntoja, ja loppukin tyhjä täyttyy.

Myös toinen minulle tuttu joutomaareitti, Kulosaaren sillan kupeesta rantaa pitkin Kyläsaaren läpi Verkatehtaanpuistoon, alkaa pilkkoutua. Se lienee monin paikoin karua Hernesaarta arvokkaampi.

En kaikesta huolimatta itsekään usko, että olisi järkevää jättää näin keskeisiä alueita rakentamatta. Jo Helsingissä asuvana olisi helppo huudella, että kaupunki ei kaipaa lisää väkeä, mutta väki näyttäisi kuitenkin kaipaavan tätä kaupunkia. Mitä ihmisten viihtyvyyteen tulee, kaupunkia kannattanee rakentaa enemmistön ehdoilla.

Voisi kuvitella, että suuren yleisön silmissä vaatimattoman näköinen, rikkaruohoja pursuava pläntti olisi paitsi helposti unohdettu myös hankalasti puolustettava luontokohde 2.

Joutomaiden asia on kuitenkin meidän. Kaupunkiluonnon puolustajien olisi syytä tehdä näkyväksi muitakin luontokohteita kuin niitä, jotka yleensä nauttivat ihmisten arvostusta. Tärkein syy tälle on tietenkin sen varmistaminen, että arvokkaina elinympäristöinä palvelevat alueet huomioidaan kaupunkisuunnittelussa.

Meidän kaupunkilaisten viihtyvyyden osalta esitän vain joutomaan ystävän toiveen.

 

Kaunis kukkakärpänen, mahdollisesti isohoikkakirvari.

 

Kapustarinta pysähtyi muuttomatkallaan Hernesaaressa

Kivitaskun karu maa

Koisa ja ohdake

 

 

Talventörröttäjia pullistelevat ruderaatit ovat lintujen mieleen. Kuvassa tundraurpiainen ja kaksi urpiaista Kyläsaaressa.

 

They didn’t choose the thug life

 

 

  1. Joutomaan määritelmiin voi tutustua vaikka täältä
  2. Kts. esim. pohdiskeluja Kyläsaaren ruderaatista tästä 
Kirjoittaja Antti Salovaara
ans@iki.fi