Näkymä Harakan saaresta länteen.

Kipakkaa pakkasta, auringon hellimiä jäälakeuksia ja lumen koristamia metsiä kaipaa vielä vuodenvaihteen tienoilla. Sitten huomio alkaa kääntyä jo kevääseen.

Tänä vuonna Helsingin talvi koitti kuitenkin vasta helmikuun edetessä, eikä loppua ole näköpiirissä.

Meri on jäätynyt jämäkämmin kuin vuosiin. Etelä-Helsingistä katsoen jäälakeus jatkuu horisonttiin saakka, mitä nyt väylällä hieman höyryää. Monena vuonna näille rannoille ei rakennu kantavia jäitä lainkaan. Jos kuitenkin tarkastelee Ilmatieteen laitoksen julkaisemaa Jäätilannetta, emme ole normaalitilanteeseen verrattuna erityisen saarrettuja. Ilmeisesti helmikuu loppuu keskimäärin jäisempänä kuin viime vuosien perusteella muistan.

Entä kuinka kylmää helmikuussa yleensä on? Vaikka kuukausikeskiarvo peittääkin retkitunnelman kannalta keskeisen vaihtelun, voi sen avulla silti tehdä katsauksen viimeisten 60 vuoden helmikuihin.

Ilmatieteen laitoksen uusi avoimen datan palvelu tarjoaa säädataa yksinäisten iltojen iloksi.

Maallikkona toteaisin, että tämän perusteella keskimääräistä helmikuuta ei maksa vaivaa määritellä. Lämpötilakäyrä on tosin nousujohteinen, mikä on erittäin huono uutinen. Näyttää siltä, että helmikuu 2018 jää jonnekin -7 °C tienoille, tätä kirjoittaessa vallitsevasta 15 pakkasasteesta huolimatta.

Pitkään jatkunut korkeapaine on tarkoittanut paitsi pakkasta myös pilvettömyyttä. Öisin on paikoin hyytävän kylmä, mutta päivisin paiste lämmittää mukavasti. Vaikken sinänsä innostu talvesta, tyyninä aurinkoisina pakkaspäivinä on vaikea valittaa.

Ja kuvaajan ei pitäisikään. Talven valo on lempeää kontrastikkaaseen kesään verrattuna, kuten lintukuvausvelho Markus Varesvuo täällä muistuttaa. Hanki heijastaa valoa ja taittaa taivaan ja maan välistä epäsuhtaa. Muina vuodenaikoina vastaava pehmeys on tarjolla vain aamun- ja illankoitteessa, vieläpä punaisemmin sävyin värjättynä.

 

Oli kyseessä sitten talven valo tai muu onnekas sattuma, näin kitkattomasti piirtyviä värejä en muista ennen tallentaneeni.

 

Kanahaukka muistutti ”kja, kja, kja” -kiikityssarjoin, että soidin alkaa jo talvella.

Siniset varjot ovat talven tyylikkäin klisee. Oikeaan aikaan kaikki peukalonpäätä pidempi heittää hangelle syvänsinisen mittatikkunsa. Vaikka inhoankin äänimaisemaa surinallaan saastuttavia droneja, olisi yläilmoista hieno tarkastella, kuinka aurinko piirtää puiden siniset vedot hangen valkealle kankaalle. Onneksi nisäkäsperspektiivistäkin näkee jotain.

Punjonsuo, Nuuksio

Sulamisesta saattaa tulla pitkä. Pakkaset voivat jatkua vielä viikkotolkulla. Kun sää lopulta lauhtuu, ja tuuli kääntyy määrätietoisesti oikeaan suuntaan, rysähtääköhän patoutunut lintumuutto kerralla niskaan?

Vuoden ja maailman kiinnostavin draama alkaa pian. Sitä vahtaa myös Luonto-Liiton Kevätseuranta.

Merikotka, vanha eli aikuinen lintu. Tähtitorninmäki 22.2.

Tikli yhdistelee taitavasti valon ja varjon parhaat puolet.

Kirjoittaja Antti S. Salovaara
ans@iki.fi