Viikon voi käyttää hyvin, tai sen voi käyttää aivan äärimmäisen hyvin. Jos sinulla on noin viikko aikaa, suosittelen retkeä Kuusamoon Närängän seudulle. Alkukesän reissumme tälle eeppiselle metsäalueelle osui poikkeuksellisen hellejakson loppuun, minkä johdosta pohjoinen luonto oli reippaasti aikatauluaan edellä. Jos Näränkä tai Närängänvaara kuulostaa tutulta, saatat muistaa nimen Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon huikeista metsäkuvista.

Onneksi tätä maisemaa tarvitsi katsoa retkellä vähän.

Tällaista maisemaa tarvitsi katsella poikkeuksellisen vähän.

Emme ilmeisesti pääsisi merkittävässä määrin nauttimaan tästäkään alueesta, ellei muutama nuori luontoliittolainen metsäkartoittaja olisi päätynyt seudulle 1990-luvulla. Heidän havaintojaan seurasi suojelukiista, jonka ansiosta suuri osa alueesta säästyi moottorisahalta. Kuusamon yhteismetsä oli jo hyvässä vauhdissa hakkuiden suhteen, ja onkin pieni ihme, että tämä Euroopan mittakaavassa merkittävä, aapasoiden ja pienvesien halkoma yhtenäinen metsäalue säilyi näinkin suuressa laajuudessa. Miettikää nyt: ilman muutamaa vapaaehtoista koko maanosan kannalta ainutlaatuinen alue olisi ehditty muuttaa numeroiksi muutaman metsänomistajan tilille. Ne rahat olisi jo kauan sitten tuhlattu, mutta nyt jäljelle jäikin omaisuus,  jonka arvo ei kärsi edes inflaatiosta. Yritän kertoa tarinan joskus kunnolla tai linkittää jonkun toisen kirjoittamaan tekstiin, kunhan löydän siihen lähteet.

Hellettä päin

Rahelamminsuolla.

A Night at the Rahelamminsuo. Tosin veljeksiä oli sairastumisten takia vain kolme, eivätkä nämäkään olleet veljeksiä.

Sääennusteisiin tutustuttua lämpimät vaatteet karsiutuivat armotta pakkausvaiheessa. Uuvuttava helle olikin vastassa heti junasta noustua Oulussa. Kesää ei siis tällä kertaa voinut paeta pohjoiseen, emmekä toiveistamme huolimatta välttäneet itikoitakaan. Perillä meitä tervehtineen hakkuuaukean takaa siinti jo Visavaara, Suomen vanhimman männyn koti, joten mitäpä sitä pikku inisijöistä stressaamaan.

Iltahämärässä pääsimme heti vanhan metsän tunnelmaan, huonommilltakin mailta tuttujen leppälinnun ja laulurastaan säestämänä. Lintujen ääniä tulikin kuunneltua ja kerrattua tällä reissulla poikkeuksellisen paljon, koska kaikilla retkeläisillä oli niistä jotain osaamista – vieläpä täydentävästi eri äänistä. Kolme päätä määrittää selvästi paremmin kuin yksi lahopää.

Visavaaran rinteeltä löysimme yllättäen lähteen, komeasti taittuneen lahon raidan edustalta. Kylmä, kirkas vesi nousee korkeimpaan arvoonsa kesäkuumalla maastossa, ja kävimme varta vasten täyttämässä vesipullot näiltä kohdin vielä toisenkin kerran.

IMG_1295

Suomalaistyyliseen sukupuolineutraaliin huntuun pukeutuneet retkeläiset ovat juuri löytäneet lähteen Visavaaran rinteeltä. Eipä löydy kartasta tätäkään huippuhyvää vesipaikkaa.

Hiekkapohjaisen Pikku Syrjäjärven ranta tarjosi mukavan leiripaikan, eikä mäkäriä ja hyttysiä tarvinnut erikseen houkutella tunnelmanluojiksi. Onneksi oli teltta.

Rajavyöhyketaulut olivat monin paikoin ainoita ihmistoiminnan merkkejä.

Rajavyöhykemerkit olivat monin paikoin ainoita ihmistoiminnasta muistuttajia. Iltanäkymä Pikku Syrjäjärvelle.

Ensimmäinen kokonainen retkipäivä osoitti varsin pian, että nyt elettiin pohjoisessakin jo alkukesää. Etenemisestä ei ollut tulla mitään, kun joka suolla vastaan lepatteli perhosia ja sudenkorentoja, joita yritimme määrittää. Sudenkorentokirjaa en ollut ottanut edes mukaan – vaikka niistä on olemassa laadukas, pienehkö maasto-opas – koska arvelin räikeän virheellisesti, ettei sille ole kesäkuun alussa pohjoisessa kauheasti käyttöä. Onneksi kaveri muisti korentoja hyvin, koska itse  en ollut edes kerrannut vähiä tietojani ennen lähtöä. Selattuamme telttapaikalla perhoskirjaa palautimme mieleemme suonokiperhosen (kuvassa), joka paljastui pian varsin runsaaksi. IMG_1328

Havainnointi oli tässä vaiheessa mitä toiveikkainta: kesä on aikaisessa, eikä esimerkiksi sudenkorentoja harrasta kovinkaan moni. Voimme siis saada aikaisuusennätyksiä tai maakuntahavaintoja, mikäli pidämme silmät auki. Emme tee tätä huvin emmekä tieteen, vaan kuolemattoman kunnian vuoksi. Kaikenlaista ruskohukankorentoa, lampikorentoja ja muuta pian näkyikin, mutta jatkan korennoista vasta kirjoituksen seuraavassa osassa.

IMG_1377

Kuukkelikuvista ei tullut mitään. Metsäkin olisi ollut mitä kuvauksellisin, mutta ei.

Linnuista saimme ensimmäisen mieleenpainuvan kohtauksen kauniissa naavan/lupon kirjomassa lähimetsässämme: utelias kuukkeliparvi ilmestyi esiintymään lentonäytöksin ja äänin, vajaan kymmenen yksilön voimin. Läheisellä suolla metsätähti kukki yhdessä suokukkien ja raatteiden kanssa, ja näiltä löytyi niin kukkakärpäsiä kuin kovakuoriaisiakin. Monet hopeatäplät lepattelivat määrityksen kannalta turhan vinhaa vauhtia, mutta joukossa oli ainakin joka paikan hopeatäpläksi tituleerattuja pursuhopeatäpliä.

IMG_1444

Pohjantikka kävi esittäytymässä Kuikkaojan rehevän puronvarsikohdan tienoilla, ja toinen yksilö rummutteli myöhemmin leirin lähellä. Tällaisesta vanhaan metsään rajautuvasta puronvarsipaikasta voisi varmaan löytää vaikka mitä.

IMG_1505Kuikkalamminharjut tiesimme hyviksi metsäkohteiksi, joten kävimme tutustumassa molempiin. Valo oli kovaa kuin elämä, eli kuvia en oikein saanut. Oli kuitenkin hauska huomata, että kaksi vierekkäistä harjua olivat metsän suhteen hyvinkin erilaiset. Lounainen harju vei voiton järeämmän ja monipuolisemman puustonsa ansiosta.

IMG_1546

Hiukset ja kaikki. Näitä ilmeikkäitä puita olisi mukava palata kuvaamaan tasaisemmalla valolla.

Koska olemme Suomessa, mistään silmänkantamattomiin jatkuvista ikimetsistä ei tietysti ole kyse. Vältimme retken aikana valtaosan ankeista paikoista hyvän reittisuunnittelun ansiosta, mutta oli se kieltämättä täällä todella paljon helpommin hoidettu kuin hyvilläkään paikoilla keskimäärin.

Suojelualueen rajaa ei tarvitse kartasta tarkistaa: sen huomaa kyllä siitä, että järeä puusto vaihtuu taimikkoon tai aukeaan. Täysin suoraa linjaa pitkin.

Suojelualueen rajaa ei tarvitse kartasta tarkistaa: sen huomaa kyllä siitä, että puusto vaihtuu kuin veitsellä leikaten taimikkoon tai hakkuuaukeaan.

Laattaa jaa

IMG_2310

Niemi Laattajan keskellä Närängänvaaralta nähtynä. Niemenkärjessä telttapaikkana oli niin hyvä Tsing Tao, ettei paremmasta väliä. Keskellä järveä tuulee, joten itikkamääräkin putosi murto-osaan metsän vastaavasta.

Kartassa näkyi niin ilmeinen leiripaikka kuin suinkin mahdollista: järven keskelle työntyvän kapean niemen kärki.  Laattaja-järven nimi istui vaivoin huitovan etelän miehen suuhun, mutta oli se silti vähemmän outo kuin vaikka Inkee. Toisaalta sekin on outoudestaan huolimatta ihan kiva, toisin kuin Käsmä, Jurmu tai Kuolio. Kyllä, nämä paikat ovat kaikki Kuusamon tienoilla.

Koska näissä jutuissa ei ole aina tapana seurata draaman kaaren vatsanpohjaa kutkuttavia vuoristoratoja, jätän Laattaja-taipaleen Näränkä-eepoksen seuraavaan osaan.  Olisi ikävä lopettaa mukavaan järvikuvaan, joten laitan tähän vielä kuvan itsestäni.

Suloinen (siilikkään?) toukka oudon tuijotuksen uhrina. Kuva: Teemu Saloriutta.

Suloinen (siilikkään?) toukka ja lamaannuttava tuijotus. Kuva: Teemu Saloriutta.

Itse asiassa, tuolla oli erityisen paljon viehkeitä sinivihreitä mittareita, joten ehkä lopetankin sellaiseen. Ellen aivan väärässä ole, kyseessä on mustikkalehtomittari (Jodis putata).

Nämä mittarit viihtyivät erityisesti hikisillä repuilla ja rinkoilla.

Nämä mittarit viihtyivät erityisesti hikisillä repuilla ja rinkoilla.

Artikkelikuvassa on mölysammakko, ja kyseisen lammikon sammakoiden mölinää voit kuunnella tästä: mp3.  Äänikuva ei ole kaunis tai luonnollinen, koska nimestään huolimatta sammakoiden ääntely tuppaa jäämään lintujen ja muun hälyn jalkoihin. Pitäisi osata nauhoittaa paremmin, käsitellä ääntä paremmin tai hankkia isompi ja hienompi nauhuri. Ensimmäisen osan Viron retkestä voit lukea tästä.

Narkkarin näköinen kirjorähmä

Työ on ilmeisesti Edvard von Lõngusin käsialaa.

Työ on ilmeisesti Edvard von Lõngusin käsialaa.

Olimme parilla aiemmallakin retkellä päätyneet Tarttoon hakemaan muualla harvinaista tammitikkaa, mutta tuloksetta. Suuntasimme nyt suoraan siihen keskustan puistoon, josta tikka oli viimeksi ilmoitettu. Matkalla tuli tietysti puheeksi, miltä tammitikka oikeastaan näyttää: “Se on vähän semmonen epämääräinen… Narkkarin näköinen.” Selvä, narkkari hakusessa. Säpsähdimme luulemaan tikaksi jo puiston ensimmäisessä puussa pyörinyttä pähkinänakkelia, mutta jatkoimme tämän hidastamatta oksistoon tapitusta hiljaisehkon kirjotikkamme löytämiseksi. Tuuri oli taas myötä, eikä hiljaisuudesta ollut tietoakaan: jokin tikka vilahti puusta toiseen, mutta kukaan ei saanut linnusta enempää selkoa. Lähdimme jännittyneinä kulkemaan mäkeä ylös linnun lentosuuntaan, kuka mitäkin puuta tarkkaillen. Kohta yläpuoleltamme kuului kimeä ”kiiee-kiiee-kiie” sekä tasaltamme säpsäyttävä, vähemmän kimeä ihmishuuto: “Tammitikka!”

Siellähän se, kivasti näkyvillä kokopunaisine päälakineen – ja vähemmän narkkarin oloisena kuin varoiteltiin. Ei pelottanut yhtään. Ja hyvin lintu kyllä kuuluikin. Vaikka tammitikka ei rummuta, sen voi ilmeisesti aika helposti havaita ainakin tästä äänestä .  Lintu kuitenkin katosi pian, eivätkä kaikki porukastamme ehtineet nähdä sitä kovin hyvin. Hakemisen tuloksena ei tullut uutta havaintoa tammitikasta, mutta keskellä puistoa sijainneesta suuresta koivusta löytyi nukkuva lehtopöllö!
IMG_0835
Kävimme syömässä ja suuntasimme ennen lähtöä pikavisiitille kasvitieteelliseen puutarhaan. Siellä oli kivasti erilaisia hyönteisiä kukilla, eikä mehiläisilläkään näyttänyt menevän niin huonosti kuin maailmalla muuten. Kohta kuului taas kiikitystä. Ääni tulkittiin kahtia jakautuneessa porukassamme useamman henkilön toimesta pähkinänakkeliksi – en nyt taas jälkikäteen tajua miksi -, ennen kuin viitsimme toisten vakuuttelun jälkeen varmistaa asian: tammitikka, taas! Tämä yksilö ei ujostellut pätkääkään, ja lintua saikin pian katsella hyvän tovin. Jos vielä oppisi uskomaan siihen ääneen…
IMG_0839

It’s a secret – but I can tell you

Sitruunavästäräkit ovat yleistyneet Virossa yksityisalueiden vartijoina.

Sitruunavästäräkit ovat Virossa yleisiä yksityisalueiden vartijoita.

Etsimme samana aamupäivänä Ilmatsalun altailta mustahaikaraa, mutta eipä näkynyt. Reissu ei kuitenkaan osoittautunut turhaksi, sillä kuulimme sieltä hyvän vinkin. Olimme aamulla tarkastaneet erään heinäkurppapaikan, löytämättä kuitenkaan kiuruja jännempiä lintuja. Ilmatsalussa tapasimme paikallisen lintuharrastajan, joka tästä kuultuaan sanoi tietävänsä heinäkurpan soidinpaikan – joka tosin on monen muun vastaavan tapaan salaista tietoa. Meille salaisuuden saattoi tietysti kertoa, olemmehan rehellisen näköisiä ja kaikin puolin viehättäviä ihmisiä. Tai tämän minä arvelin syyksi. Nyt kun uusi paikka oli tiedossa, piti vain odottaa iltaa (tai seuraavaa aamua).

Päivään mahtui kaikenlaista hauskaa, kuten leukistinen tundrahanhi, pari kertaa äänessä ollut pikkuhuitti sekä esimerkiksi kuvan kovakuoriainen,  jolle etsin tänään lähes kaksi tuntia paikkaa elämän suuresta puusta. Löysin viimein sopivan tuntuisen paikan, eli rytikiitäjäinen (Odacantha melanura). Laitetaan kuvakin nyt sen kunniaksi, vaikkei tuo määritysräpsy sille erityiseksi kunniaksi olekaan.

IMG_0894Ilta koitti, ja pääsimme selvittämään, oliko kuulemassamme salaisuudessa perää. Pysähdyimme hämärässä kostean pellon laitaan, sata metriä mekastavasta autotiestä ja laitoimme korvat hörölle.Tien melu kuului kovana, ja esimerkiksi viereen saapunut liroparvi aloitti pian varsinaisen konsertin pimeydestä huolimatta. Napsutussarjoja alkoi kuitenkin kuulua, ensin hyvin katkonaisina, myöhemmin jo paljon selkeämmin! Ääni kuului vaimeahkona mutta joka tapauksessa riittävän selkeänä. Pimeässä myös näkyi muutaman linnun liikettä, mutta varsinainen soidinnäytelmän seuraaminen jää osaltani vielä odottamaan. Hieno havainto joka tapauksessa! Soidinääneen voit tutustua vaikka tästä.

Kello oli vasta puoli yhdentoista luokkaa, ja olimme saaneet nukkua aamullakin neljään asti, joten linturetkihän oli vielä pahasti kesken. Lähdimme Tartton suunnalta kotia, siis Räpinaa, kohti, yölaulajaretkeä suunnitellen. Automatkalla olisin hyvin voinut nukkua, mutta Power Hit Radion Power Partyzone   -ohjelma rupesi soittamaan niin diippiä trancea, ettei auttanut kuin hytkyä takapenkillä koko matka.

Yölaulajaretkellä ei kuultu mitään ihmeitä, mutta mukavahan se on pimeässä kaulushaikaraa, pensassirkkalintua ja mölysammakoita kuunnella. Väsynyt läppäkin oli jo vähentynyt. Tapasimme myös häntää pelottavasti heiluttavan helvetinkoiran, joka väijyi meitä isoilla silmillään. Suunnilleen kahden jälkeen yölaulajien etsiminen riitti, jotta seuraavasta päivästäkin tulisi jotain.

Hiljaa virtaa Mustjõgi

Lähdimme pitkään nukuttuamme ajamaan Võrun kautta kohti Mustjõgea. Võrussa kohtasimme myös arjalaisia heimoveljiämme, jotka kaahasivat valkoisella autolla ohitsemme, kohottivat kätensä kaikille rakkaaseen tervehdykseen ja kajauttivat kuuluvasti “Sieg Heil!” Jepjep.

IMG_0910Päädyimme jonkin ajan kuluttua Tahevan suojelualueelle, jossa tutustuimme ensiksi alueen infotaulun edessä koloissaan pesiviin, selvästi siitepölyä löytäneisiin maamehiläisiin. Läheltä hoksasimme pian jotain, mikä sai koko porukan kaivamaan kamerat pikavauhtia esiin: kaksi parittelevaa sinitoukohärkää. Nämä suuret kovakuoriaiset ovat niin hauskan ja näyttävän näköisiä, että hauskempia ja näyttävämpiä otuksia saa hakea. Toukohärät ja näkemämme mehiläiset ilmeisesti myös liittyvät yhteen, sillä sinitoukohärkien toukat loisivat erakkomehiläispesissä.

Tämä pariskunta ei liikkunut kovin paljoa etanaa nopeammin, mutta kaikki kuvat olivat silti aika heikkoja. Ehkä tarvitsen isomman kameran tai jotain?

Tämä pariskunta ei liikkunut kovin paljoa etanaa nopeammin, mutta kaikki kuvani olivat silti aika heikkoja. Ehkä tarvitsen isomman kameran tai jotain?

Kiipesimme Tsirgumäen lintutorniin, joka on todella korkea ja jykevä rakennelma, vieläpä muutenkin (Viron mittakaavassa) suurella mäellä.  Tämä jos mikä on maisemanähtävyys, ja lintujakin on aika erilaista katsella yläviistosta. Maisemaa voi ihalla Viro-bloggaukseni ensimmäisen osan kansikuvassa, sekä ihmisellä varustettuna alla. Noin kahdeksankymmentä kaartelevaa kattohaikaraa oli jo virolaisittainkin varsin mahtava näky, ja se riittäköön tämän tornin luontohavainnoista.

IMG_0941Matka jatkui vielä Karulan metsäiseen kansallispuistoon, johon olisi ollut mukava tutustua vähän paremminkin. Toisin kävi, ja ehdimme lähinnä havaita (ilmeisesti) kaivajasammakot äänessä pienessä lutakossa, sekä kiivetä toiseen, tolkuttoman isoon ja jykevään maisematorniin. Siinä oli jopa säännöt! Esimerkiksi alkoholia nautittuaan ei saa tulla tornille, ja varoetäisyys tornin lähellä istuskeluun on muutenkin kahdeksan metriä suuntaansa. Tornin ylätasanteelle oli hauskasti merkitty, miten kaukana mikäkin horisontissa näkyvä kohde on.

Kohti ain harmaata arkea

Seuraavana aamuna jätimme majamme ja käväisimme Alam-Pedjan suurella, soisella suojelualueella. Aikaa ei taaskaan ollut paljoa, joten ehdimme tehdä vain väsyneen loppureissun visiitin erään suon laidassa sijaitsevalle maisematornin virkaa toimittavalle rakennukselle. Massiivinen puurakennus olisi sopinut vaikka yöpymiseen, mutta lintutorniksi siitä näki vähän huonosti ympärilleen. Yö paikassa olisikin hauska viettää, jos vaikka kävisi tuuri, ja havaitsisi aamuhämärässä suolla huntin! Me näimme nyt sentään metsoja, mikä oli hauska havainto sekin. Parkkipaikan lammikko oli täynnä mölysammakoita, mistä kirjoituksen äänite ja otsikkokuvakin on peräisin.

Koska tässä blogissa ei harrasteta alhaista tuotesijoittelua, kengän logo on sensuroitu. (Jos, Reebok, haluatte sen näkyviin, lähettäkää euromääriä sisältävää sähköpostia, plz.)

Sisilisko tuli lohduttamaan retkeläisiä, jotka eivät jaksaneet rämpiä etsimään virtavästäräkkiä. Koska tässä blogissa ei harrasteta alhaista tuotesijoittelua, kengän logo on sensuroitu. (Jos, Reebok, haluatte sen näkyviin, lähettäkää vähintään kaksinumeroisia euromääriä sisältävää sähköpostia, plz.)

Paluumatkalla tuli nähtyä pari ihan mukavaa paikkaa pohjoisemmasta, mutta muuten loppupuolesta käteen jäi lähinnä se, että Linda Line oli edelliskertojen laivoja halvempi ja nopeampi – sekä se, että sama rommi voi maksaa kolmanneksen vähemmän viereisessä kaupassa. Siis siinä kaupassa, josta et ostanut pulloasi.

Täytynee kirjoittaa jossain välissä erikseen Virosta luontomatkailumaana. Siellä asiat ovat monessa mielessä paremmin kuin vaikka täällä lahden pohjoispuolella.

Kirjoitin Jurmosta hyvin lyhyesti, mutta legendaaris-perinteikkääksi muodostuneesta Viron retkestä kuulette nyt enemmänkin. Jurmon reissusta kannattaa lukea paremmat Elinan ja Annan kirjoittamat tekstit, jos saari alkoi kiinnostaa.

Ennen Viroa voisin sanoa muutaman sanan myös Tornien taistosta. Tällä kertaa homma ei mennyt viime vuoden tapaan sumusateessa värjöttelyksi, vaan sää Kirkkonummen Morsfjärdenin lintutornissa oli suhteellisen miellyttävä. Tuloksemme, 62 lajia, riitti juuri ja juuri tuottamaan murskavoiton kilpailijastamme, eli Piikkiössä havainnoineesta Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piiriläisten joukkueesta. Hehän havaitsivat vaivaiset 61 lajia. Emme fillaroineet 50 kilometriä hävitäksemme.

Muuten aika yllätyksettömään taistoon mahtui yksi varsinainen yllätys: kehrääjä lensi tornimme edestä klo 05:40! Se oli Uudenmaan alueen ensimmäinen havainto tänä vuonna. Samalla tuli huomattua, että ruotsalaista Karlia polkee paljon luistavammin kuin vanhaa, mustaa Scottia. Siis pyörää, eheheh. Haen takkini.

Räpina or bust!

IMG_0695

Aiempien reissujen Matsalun tai Kablin sijaan suuntasimme tällä kertaa Kaakkois-Virossa sijaitsevan Räpinan seudulle. Alaotsikko valehtelee, sillä toisin kuin Feynmanin kirjassa, Räpinaan oli varsin helppo päästä ja majoituskin löytyi kohtuuhintaan Maarjamäe majasta. Pyörimme laajalla alueella ja havaitsimme kaiken kaikkiaan 154 lajia lintuja, joten nostan tässä esiin vain parhaita paloja. Niihin mahtuu aika paljon muutakin kuin lintuja.

Heti menomatkalla huomasimme, että kesä on ilmeisesti saavuttanut etelänaapurimme. Pysähdyimme tutkimaan suurta tundrahanhiparvea ja kuoriuduimme helteessä talvitakeistamme sitruunaperhosten lepattaessa ympärillä. Matkalla tuli myös käytyä lähes Los Angelesissa asti, sillä pysähdyimme Hollywood Hillillä. Tuloksena vuoden ekat tervapääskyt, törmäpääsky sekä heti Viron herkkuja: kuusi valkosiipitiiraa ja kaukana kaarteleva pikkukiljukotka.

Seuraavana aamuna hyvät havainnot alkoivat lähipellolla viihtyneestä hanhiparvesta: kaularengastettu uhanalainen kiljuhanhi, joka paljastui myöhemmin renkaan tunnisteen perusteella Norjassa vapautetuksi yksilöksi. Soitimme asiasta heti aamuviideltä Virossa olleelle WWF:n kiljuhanhityöryhmän jäsenelle, joka todennäköisesti piti tätä vähintäänkin kohtuullisena herättämisen syynä. Samalla pellolla oli myös kaksi rengastettua tundrahanhea sekä yksi rengastettu metsähanhi. En minä tällaisia koskaan mistään löydä, mikä voi kertoa myös siitä, etten malta katsoa lintuja tarpeeksi tarkkaan. Onneksi mukana oli ainakin kaksi tarkkasilmäistä ja hyvää määrittäjää.

Hyvä lintupaikka näyttää esimerkiksi tältä. Hyvä lintukuva näyttää toisenlaiselta.

Hyvä lintupaikka näyttää esimerkiksi tältä. Hyvä lintukuva näyttää toisenlaiselta.

Räpina polderin, lähellämme sijaitsevan kosteikon, piti olla lähes kuiva, mutta tuuri oli tuttuun tapaan mukana. Tootsin tornin edessä oli vaikka mitä: kaksi mustapyrstökuiria, heinätaveja, jouhisorsia, mustatiiroja sekä pian jopa 25 valkosiipitiiraa! Siitä ei lintu paljoa hienommaksi muutu. Rentukat kukkivat ojissa ja koivunlehdet olivat jo parin sentin mittaisia. Pussitiainen sanoi psii.

Mainitsinko jo hyvän tuurin? Matkalla auton ikkunasta näkyi harmaa pieni kahlaaja, joka istui kannon päällä pienehkössä veden täyttämässä painaumassa. Kohta kuului huuto: rantakurvi! Ehdin itsekin nähdä vieressämme olleen linnun hienosti auton sivuikkunasta, ja tajusin, kuinka pieni ja hauskan näköinen rantakurvi oikeastaan onkaan. Pian lintu otti siivet alleen ja katosi. Tämä oli Virossa kova havainto.

Sammakko tai viitasammakko.

Sammakko tai viitasammakko.

Hämäränajan huippuhetkiä

IMG_0725Hyönteisiä näkyi päivällä jo suhteellisen mukavasti, kunhan malttoi katsella ympärilleen. Ensimmäisen kokonaisen retkipäivän aikana en kuitenkaan havainnut mitään ihmeitä, lähinnä kuvassa näkyvän kaltaisia, määrityksen kannalta vähän piirteettömiä ötököitä. Kämppämme pihalla oli illalla varsin mukava lintukonsertti, joka johdatti huippuhauskan havainnon jäljille. Kuulin yhtäkkiä sisään asti satakielen seasta viitasirkkalinnun säksätystä. Menin pihalle tarkistamaan havainnon ja huusin muutkin paikalle. Pian huomasimme, että ympärillämme kiertää  isoja hyönteisiä: turilaita!

Kauniin matalasti surauttavia turilaita nousi joka puolelta pihamaata. Tänään oli kuoriutumisen ilta, ja me satuimme juuri oikeaan paikkaan oikealla hetkellä. Turilaita näkyi pitkin nurmikkoa, osa lensi jo, yksi suristeli räystäässä ja yksi yritti epäonnekseen uimaankin. Se ehdittiin nostaa ajoissa puuhun kuivumaan. Turilaat kiipesivät nurmikolta sormelle, koiraat esittelivät upeita ”seitsenlehtisiä” tuntosarviaan ja lensivät sitten voimakkaasti surauttaen lämpimään yöhön. Uusi kokemus minulle ja  mielettömän hieno päätös retkipäivälle.

IMG_0807

Yökuvat turilaista jäivät korkeintaan taiteellisiksi, joten tässä on tyytyminen  kuvaan tästä vielä aamuviiden aikaan oksalla viihtyneestä yksilöstä.

Englanninkielinen Wikipedia tarjoaa aika hyvän katsauksen turilaisiin, selkeine kuvine kaikkineen. Opettele erottamaan koiras ja naaras ja ällistytä ystäväsi!

Viime aikoina on tapahtunut paljon mainittavan arvoista, joten puhun lyhyesti. Kuningaskalastajaa en ole koskaan nähnyt, mutta nyt sellainen käväisi Karhusaaressa, ja näyttäytyi pienen hakemisen jälkeen mitä parhaimmin. Lintu oli aivan älyttömän hieno, ja paljon sinihohtoisempi kuin kuvissa.

jurmo_sumukaari

Sitten olikin aika suunnata Jurmoon. Vaihtelevat säät näyttivät saaren monet puolet hienosti kolmelle uudelle retkeläiselle, ja lintujakin oli katsottavaksi asti, vaikka ei mitenkään älyttömän paljon. Sepelrastas jäi taas näkemättä, mutta osaa pettymyksestä korvasi tulvaniityltä löytynyt jänkäkurppa; lintu nousi ensimmäisen kerran, ja havaitsimme vaalean vatsan ja pienen koon. Toisen kerran, ja havaitsimme selän raidat: se on kurppa! Kolmannen kerran, ja näimme nyt kaikki määrityksen varmistamiseen tarvittavat tuntomerkit nokkaa myöten. Jänkäkurppakin oli elis, vieläpä hauska sellainen, vaikkei kyse olekaan mistään erityisen harvinaisesta linnusta.

jurmo_natrix2

Muuten Jurmo tarjosi esimerkiksi huikean tähtitaivaan, vuoden ensimmäiset kyyt ja rantakäärmeet sekä muuten vain mukavaa saariston auringosta ja sumukaarista nauttimista. Om.

jurmo_om

Page 6 of 6« Ensimmäinen...3456