Vuosi 2017 oli vähintään 12 kuvan arvoinen.

Tammikuu

Aivan kuten vuotta aikaisemmin, sulana pysytellyt meri höyrysi ja jäätyi tammikuun alkupäivien kovissa pakkasissa. Kuva on vastajäätyneestä Kallahdenniemestä. Laajemman merisavupainotteisen katsauksen näet täältä.

Helmikuu

Helmikuun puolivälissä sula ja sohjo korvasivat monin paikoin jääkannen. Meri taisi jäätyä kantavaksi lähinnä sisälahdilla, kuten usein käy. Valtoimenaan seilaavat jäämassat sulkivat tosin ulkorantoja vielä pitkälle maaliskuun puolelle.  Ensimmäiset kiurut kurlauttelivat silti muuttoterveisensä Helsingissä jo 23.2.

Maaliskuu

Metsä- ja tundrahanhien nauhaa.

Maaliskuun alusta lähtien pakotin itseni kevätmuuton armoille. Seurasin aamuisin lintuelämää erityisesti Liuskasaaresta, vaikkei se monessa mielessä paras havaintopaikka taida ollakaan. Viihdyin viimasta huolimatta hienosti, kuten tästä voi lukea.

Otin avuksi vielä haasteen, jonka päätteeksi jouduin luovuttamaan 42 euroa anniskeluravintolan sijaan Luonnonperintösäätiölle. Voit lukea siitä tarkemmin täältä.

Huhtikuu

Haahkoja saaristossa.

Huhtikuu oli kylmä. Kevät antoi toden teolla odottaa itseään. Tutustuin kuun alussa viimein legendaariseen Utön lintusaareen, joka oli Jurmoon tottuneelle kävijälle suorastaan kulttuurishokki. Voit lukea kevyen retkikertomuksen Kevätseurannan blogista.

Toukokuu

Tämä kolmilajinen pääskypaljous jäi mieleen hätkähdyttävänä. Kuvanottohetkellä, 9. toukokuuta, pääskyillä ei oltu vielä juhlittu. Kuun loppuun mennessä koitti kuitenkin kesä. Keväästä jäi outo maku, kuten täälläkin totesin.

Kesäkuu

Mustakurkku-uikku, lampiemme samurai

Kesäkuussa alkaa rauhoittua. Hyttyset tuntuivat jättäneen tämän vuoden täysin väliin, ja lämmin yö pienellä lammella, vailla pintaa rikkovaa tuulenvirettäkään, tarjosi verkkaista luksusta.

Heinäkuu

Heinäkuu oli haikeaa syksyyn siirtymistä – ainakin jos asennoitui kuten minä tässä kirjoituksessa.

Elokuu

Kiira-myrsky Helsingissä 12.8.

Uhkaavasta talvesta huolimatta elokuu on minulle mieleen. Kävin nauttimassa ihmeellisen Örön luonnosta, ja Helsingissäkin jaksoi hymyillä tietäen, että marraskuuhun on vielä matkaa.

Kuun lopussa pokkasin ensimmäisen pinnani Helsingin seudun lintutieteellisen yhdistyksen löytäjäskabaan, tosin en aivan tyylipuhtaasti. Ensin lintu, nuori niittysuohaukka, oli mennä kokonaan ohi, sillä olin jäänyt suustani kiinni ohikulkijan luontokysymysten pariin. Onneksi havaitsin kaartelevan pedon vielä hetkeä ennen kuin se katosi kameran ja kaukoputken ulottumattomiin. Seuraavaksi määritin hieman huonosti nähdyn ja vielä kehnommin kuvatun linnun jonnekin kahden muun suohaukkalajin välimaastoon.  Facebookin Petolinnut-ryhmässä tiedettiin paremmin, ja oikea määritys hoitui rutkasti zoomatuista kuvista.

Vaikka olisi ollut hienompaa hoksata laji itse, sekoilusta oli hyötyä. Olen näet petomäärittäjänä vasta pienen pesäpoikasen tasolla. Koska nuori suohaukka ei tuntunut täysin vastaavan mitään kolmesta vaihtoehdostani, raastoin itseäni epätietoisuudella ja kuvien ja tietojen selailulla, kunnes lopulta alistuin kysymään osaavammilta. Tulipa siis kerrattua tuntomerkkejä. Pahoin toki pelkään, että syksyn kertaukset ovat unohtuneet ensimmäisten keväthavaintojen yllättäessä.

Syyskuu

Orajärvi, Nuuksion kansallispuisto

Syyskuussa riitti vielä lämpöä ja seurattavaa – muuttohan on silloin parhaimmillaan ja hyönteismaailmakin kuhisee – mutta pimenevät illat saivat kuun loppua kohden jo henkisen yliotteen. Mietin talven saapumista kaupunkilaisnäkökulmasta täällä.

Lokakuu

Lokakuu ei ollut kait hullumpi. Paitsi synkähkö. Hieman kuun puolivälin jälkeen ensimmäinen koskikara, talventuoja, oli jo löytänyt Uudellemaalle. Yllättäen se tuli vastaan Suomenlinnan rannoilla.

Marraskuu

Marraskuu jatkoi synkällä polulla. Harvinainen valoshow tarjoiltiin 7. päivä, kun pilvet väistyivät ja ennusteltu revontulimyräkkä ylsi etelään odotettua voimakkaampana. Ehdin suunnata vain lähiseudulle, ja parhaat hetket kuvasin klassisesti Kaivopuistossa. Muutama turistikin kapusi Etelä-Helsingin huipulle nauttimaan esityksestä, joka lumosi vangitsevasti myös paljain silmin. Suuntasin vielä rantaan taltioimaan erään kuvatoiveeni täyttymystä: vaikuttavia kaupunkitulia.

Rauhanpatsas tuo kyllä kuvaan veikeän elementin, mutta reposet jäävät tälläkin yrityksellä vähän vaisuiksi keinovalojen kanssa kilpaillessaan.

Joulukuu

Synkkää, sateista ja lähes lumetonta. Kuun alussa sai nauttia muutaman päivän ajan talvitunnelmasta, ja puolivälin tienoilla, kohdatessani kivinokkalaisen ketun, oli näemmä maassa jotain sohjoista valkeaa. Pieni yöretki Nuuksioon tarjosi hieman talven makua, sillä lunta oli muutamin paikoin lähes polveen asti. Lämpötila pysyi jonkun asteen pakkasen puolella, ja järvet olivat saaneet sentin parin paksuisen jääpeitteen. Sen koommin en ole pakkasta kokenut.

Mieleni on tietenkin kääntynyt jo kevääseen, mutta kiirehtimiselle ei ole syytä. Talvipäivien pidentyessä, ja mahdollisen lumipeitteen saapuessa, seuraavat kaksi kuukautta voivat olla säkenöivän valon ja värikkäiden varjojen aikaa. Kuvitelmissani saatan pian hiihtää jäällä korppeja ja merikotkia kuvaten, ja illan hämärtyessä virittyä vastaanottamaan pöllökevään kumeat, kirkuvat ja viheltävät viestit, tähtitaivaan työntyessä hauraan pakkasilman läpi hekumoiville verkkokalvoilleni.

Tai sitten käy jotain muuta. Seuraamalla minua Instagramissa saat tietää ensimmäisten joukossa!

 

Toivotan tämän lampiviklon myötä luontorikasta vuotta 2018.

 

Kirjoittaja Antti Salovaara
ans@iki.fi